y

RAUTATIELÄISTEN KULTTUURILIITTO


Tervetuloa harrastamaan monipuolisesti!

 

 

Voidakseen hyvin ihminen tarvitsee työn lisäksi myös muita virikkeitä.
Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluvat sekä fyysinen että psyykkinen puoli.
Henkisen vireyden merkitys kasvaa koko ajan. Työt muuttuvat ruumiillisesti kevyemmiksi,
mutta lisääntyvä kiire ja tehtävien monimutkaistuminen lisäävät henkistä kuormitusta.
Työn vastapainoksi on hyvä joskus tehdä jotain, joka on henkisesti virkistävää ja erilaista kuin jokapäiväinen työ.

Näillä sivuilla kerrotaan harrastusmahdollisuuksista jotka ovat avoinna rautatieläisille,
heidän perheenjäsenilleen ja eläkeläisille.
Jokaisesta harrastusalasta on lyhyt esittely.
Joissakin esittelyissä viitataan kansainväliseen toimintaan.
Kansainvälinen toiminta on joko pohjoismaiden välistä tai koko Euroopan rautatieläisten (FISAIC) yhteistä toimintaa.
Rautatieläisten kulttuuriliitto ry (RAKU) tiedottaa kansainvälisistä tapahtumista ja koordinoi kansainvälistä toimintaa.

 

 
  Etusivulle

 

Valitse oma harrastuksesi alla olevasta luettelosta ja kysele lisää yhteyshenkilöiltä






 

 



 

 

 




 


 


 

  Mieskuorolaulu Jorma Saari puh. 019-417 770
 
Puhallinmusiikki Kari Viitanen
kari-veikko.viitanen[at]elisanet.fi
puh. 040 514 2018
 
Viihdemusiikki Anna-Marja Nurmiviita
anna-marja.nurmiviita[at]vr.fi
puh. VR 0307 20640
 
Harmonikansoitto Keijo Ceder
keijo.ceder[at]elisanet.fi
puh. 010 228 6650,
        040 5807 122
 
Tanhu Harri Lassila
harri.lassila[at]vr.fi
puh. 050 577 3631
 
Taide / Tampere Seppo Juortamo
seppo.juortamo[at]pp.inet.fi
puh. 03-265 1692
 
Näyttämöharrastus Aila Rosenlöf
aila.rosenlof[at]vr.fi
puh. VR 0307 20068
 
Kirjallisuus Tuija Siekkinen
tuija.siekkinen[at]vr.fi
puh. VR 0307 20637
 
Valokuvaus/Elokuva/Video 

Kirsi Tolvanen
kirsitolvanen[at]hotmail.com

puh. 050 351 7709
Bridge Kurt Pörn puh. 050 581 4900
Radioamatöörit Eero Aaltonen puh. 013-801 320
 
Filatelia / Helsingin kerho Tedik Bederdin
tedik.bederdin[at]pp.inet.fi
puh. 09-286 008,
        044 286 6608
Filatelia / Pieksämäen kerho Hannu Forsblom puh. 015-662233,
        040 594 4049
 
Svenska Kamratförbundet Peik Löfhjelm
peik.lofhjelm[at]kolumbus.fi
puh. 050 561 0005
 
Matkailu Marja Teräväinen
marja.teravainen[at]kolumbus.fi
puh. VR 0307 21435
 
Rautatieläisten Kulttuuriliitto Aila Rosenlöf
aila.roselof[at]vr.fi
puh. VR 0307 20068

Sivun ylälaitaan

Etusivulle