RAUTATIELÄISTEN KULTTUURILIITTO


Taidekerho RaTa ry

 

Taidekerho RaTa ry on perustettu v.1953 ja toimii koko maata käsittävänä  harrastajataiteilijoiden kerhona, jonka pääpaikkana on Tampere ja toimipisteemme sijaitsee tällä hetkellä Perkiön varikolla Veturikatu 33:ssa Rautaharkossa. 

Toimintaamme kuuluu edelleen kaikki kädentaitoon perustuva harrastustoiminta alkaen piirustuksesta, maalauksesta, kuvanveistosta, keramiikasta, posliini- ja silkkimaalauksesta, kivenhionnasta, korujen valmistuksesta, aina rautarakennetöihin ja kaikkea siltä väliltä, mitä käsillä voidaan tehdä.
Toimimme pääasiallisesti kerhotiloissamme kahdesti viikossa maanantaina ja torstaina klo 18-20 ja kivenhiojat kokoontuvat samoina päivinä jo klo 17. Myös muina päivinä on mahdollisuus työskennellä, kun ottaa yhteyttä puheenjohtajaan, sihteeriin tai kerhoisäntään, joilla on kerhotilojen avain.

Kerhomme järjestää vuosittain erilaisia tapahtumia ja ottaa osaa myös muiden järjestämiin taide- ym. tilaisuuksiin

Päätapahtumat ovat :

Ollin pajapäivä Kuhmoisissa toukokuun lopulla,  
Kiviikko kesäkuussa Pyhätunturilla,
Taideviikko elokuussa samoin Pyhätunturilla ,
Tamperepäivän keramiikan polttonäytös lokakuussa Finlaysonin tallipihalla

Lisäksi kesä- heinäkuussa tehdään retki johonkin taidenäyttelyyn tai tapahtumaan.

Aktiivinen työskentelyaikamme ajoittuu tammi- toukokuulle ja syyskausi syys-joulukuulle, joka huipentuu Joulujuhlaan.

Mahdollisuuksien mukaan pyrimme myös järjestämään omia näyttelyitä ja osallistumme erilaisiin yhteisnäyttelyihin. Sen lisäksi jäsenemme ovat myös aktiivisesti järjestäneet omia näyttelyitä ja osallistuneet yhteisnäyttelyihin
Kerhon jäsenet työskentelevät paljon myös kotonaan ja tuovat sitten töitään kerholle näytille ja arvioitavaksi.
Meillä on omasta takaa useita erialojen opettajia, jotka ovat kiitettävästi toimineet erilaisten tapahtumien opettajina ja vetäjinä. Sen lisäksi meillä on mahdollisuus käyttää myös ulkopuolisia opettajia kerho- ja kurssitoiminnassamme.

 

Mikäli Sinäkin olet kiinnostunut erilaisista taideharrastuksista, niin ota yhteyttä johonkin alla mainittuihin johtokuntamme jäseneen.

Vuoden 2010 johtokunta: 

Puheenjohtaja               Veikko Toivio p.050-5420560     avain
Varapuh.joht. Anja  Hämäläinen p.050-3813480
Sihteeri Seppo Juortamo p.040-7045030     avain
Tal.hoit. Antti Sato p.040-5012322
Kerhoisäntä Veikko Trast p.050-5378295     avain
  Stina Dahlström p.0400-983165
  Olli Lehto  p.0400-645905
  Kauko Leppäaho p.050-3640781      avain
  Niina Vincelot p.040-7551096

Toivotamme kaikki taideharrastuksesta kiinnostuneet tervetulleiksi kerhoomme. Meidän kanssamme on kiva harrastaa leppoisassa ilmapiirissä!

 

Siirry Taidekerho RaTa Tampere ry:n kotisivuille

Yhteyshenkilö Tampereella Seppo Juortamo, puh. 03-265 1692
seppo.juortamo[at]pp.inet.fi

 
   


 Etusivulle